Metsähallituksen Metsänhoitajat ry on 60-vuotias yhdistys metsäalan yliopisto- ja korkeakoulututkinnon suorittaneille metsähallituslaisille ja sieltä eläköityneille. Yhdistyksen jäsenmäärä on noin 100.
Yhdistys toimii lähinnä jäsenistönsä yhteistoimintaverkostona sekä osaamisen kehittämisen ja metsä- ja ympäristöalan edunvalvojana. Yhdeksi merkittäväksi ammattitaidon ja -tuntemuksen ylläpitäjäksi on muodostunut yhdistyksen joka toinen vuosi järjestämä tutustuminen jonkin ulkomaan kollegojen toimintaan ja alan toimintakulttuuriin.
Opintomatka 2017
Vuoden 2017 opintomatka suuntautui Skotlantiin. Saavuimme 4.5. Edinburghiin, josta suuntasimme bussilla Fort Williamiin tutustumaan Forestry Commissionin toimintaan. Sieltä siirryimme yöpymään Invernessiin, pysähtyen matkalla Loch Nessin rannalle. Hirviötä ei havaittu.


5.5. lähdimme aamulla kohti Loch Gartenin kansallispuistoa Aviemoressa. Siellä tutustuimme oppaan johdolla Euroopan läntisimpiin vanhoihin mäntymetsiin. Retkeilyn jälkeen virkistäydyimme Edradourin viskitislaamossa Pitlochryssä. Illaksi matkasimme takaisin Edinburghiin.
6.5. pääsimme opastetulle kierrokselle kuulemaan ja näkemään Edinburghin historiaa ja nähtävyyksiä. Iltapäivällä ja seuraavana aamuna oli vielä aikaa omatoimiselle kaupunkiin tutustumiselle ennen kotiinpaluuta.
Opintomatka 2019
Vuonna 2019 opintomatkamme suuntautui Pohjois-Ranskaan ja Belgiaan. Suuntasimme lauantaina 4.5. Pariisiin, jossa tutustuimme aluksi kaupunkiin kiertoajelun ja oppaan turvin. Seuraavana päivänä oli aikaa omatoimiselle kaupunkilomailulle.
Pariisista suuntasimme bussilla kohti Belgiaa. Matkalla pidimme jaloittelutauon Scarpe-Escautin kansallispuistossa. Valitettavasti sunnuntai-ilta ja ranskalainen työkulttuuri eivät sovellu yhteen, joten tutustuminen puistoon jäi enemmän omatoimiseksi. Illalla saavuimme Charleroin teollisuuskaupunkiin, jossa yövyimme loppumatkan ajan.
Maanantai alkoi vierailulla Blount Europen jakelukeskuksessa. Yritys tuo Eurooppaan mm. Oregon-merkkisiä metsuritarvikkeita. Seuraavaksi menimme metsäkohteelle, jossa meille esiteltiin belgialainen näkemys tammen kasvatuksesta. Päivä huipentui Abbaye d’Aulnen luostaripanimossa, jossa saimme maistella panimon tuotteita.
Viimeisen päivän vietimme Brysselissä. Siellä kävimme Eustaforin vieraana, teimme kävelykierroksen kaupungin keskustassa, ja vielä ennen kotiinlähtöä tutustuimme Euroopan parlamenttiin.
